fbpx
Sumuinen Lontoo

Käänteentekevä oivallus

Investointipankin lasiseinäisestä konttorista näkyi sumuinen Lontoo. Imperiumin vanhat vallan merkit olivat kaukana ja pieniä. Oltiin rahan mahdin ytimessä.

Ilmapiiri oli arvokas, mutta Hannes Kulvik ei ollut tyytyväinen kuulemaansa.

Kulvikille oli kertynyt 1990-luvun alussa työuransa ja liiketoimiensa ansiosta omaa varallisuutta. Suuret pankit lähettelivät hänelle tapaamispyyntöjä. Niinpä Kulvik kiersi New Yorkin ja Lontoon investointipankkeja, mutta lopputulos oli kerrasta toiseen sama: varainhoitajat puhuivat uutisten vaikutuksista yhtiöihin, esittelivät toimialanäkemyksiään ja taktisia allokaatioitaan.

He olivat Kulvikin makuun liian spekulatiivisia ja opportunistisia.

Osakkeet tuntuivat olevan pankkiireille kuin ravihevosia, joiden puolesta tai joita vastaan he löivät vetoa.

Kulvik ei uskaltanut antaa rahojaan heidän hoidettavakseen.

Kulvikia kiinnostivat erinomaiset yhtiöt, joita voisi omistaa pitkällä aikavälillä. Kun investointipankeista ei tuntunut löytyvän apua, ei auttanut kuin ryhtyä miettimään, kuinka sijoituskohteet voisi valita itse. Diplomi-insinöörinä Hannes Kulvikin tavoitteena oli systemaattinen malli, joka kestäisi ja antaisi tuottoja suhdanteiden yli.

Hän istui Bloombergin datapäätteen äärellä ja skrollaili rivejä ylös ja alas. Maailmassa oli valtavasti pörssiyhtiöitä. Kuinka ihmeessä niistä pystyisi valitsemaan ne, joiden ansaintamallit ovat muita paremmat?

Kulvik ei musertunut yhtiöpaljouden alle vaan käänsi asetelman toisinpäin: Entä jos ei yrittäisikään etsiä parhaita yhtiöitä kymmententuhansien listattujen firmojen joukosta, vaan eliminoisi ne, joihin sijoittamista ei ainakaan tarvitsisi harkita?

Niin sai alkunsa Stocksifter, työkalu, joka nopeuttaa hyvien ansaintamallien löytämistä.

Aluksi se oli vain tavallista kookkaampi Excel-taulukko, johon Bloomberg syötti reaaliaikaista dataa. Toiminta-ajatus ja käytetyt kriteerit olivat kuitenkin jo alussa käytännössä samoja kuin nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin.

Yhtiöiden laatua mittaavilla kriteereillä Stocksifter heitti sijoitusavaruudesta pois ne yhtiöt, joiden liiketoiminta ei ollut riittävän laadukasta, ja sen jälkeen se asetti kriteerit läpäisseet yhtiöt edullisuusjärjestykseen.

Keskustellessaan ystäviensä ja tuttaviensa kanssa Kulvik huomasi, ettei hän ollut yksin. Insinöörimäiselle eliminoinnille ja sijoituskohteiden liiketoimintaan perehtyvälle pitkäjänteiselle lähestymiselle oli kysyntää.

Vuonna 2003 Luxemburgiin perustettiin Sifter-rahasto, jonka salkunhoito tapahtui Kulvikin kotikaupungissa Sveitsin Genevessä. Vuonna 2015 salkun analyysityö siirrettiin Suomeen Sifter Capital Oy:n alle.

Mekaanisen seulonnan ja huolellisen osakeanalyysin yhdistävään rahastoon lähti aluksi mukaan sijoittajia Suomen ja Sveitsin lisäksi Ranskasta ja Isosta-Britanniasta.

Vuosien varrella Sifter Globalista on kasvanut sijoittajien omistama reilun 100 miljoonan euron suuruinen salkku.

Alkuperäinen idea sijoittamisesta vain parhaisiin liiketoimintamalleihin silloin, kun niitä saa ostaa kohtuulliseen hintaan, on säilynyt ennallaan.

Lataa kumppanisijoittajan käsikirja
Lataa kumppanisijoittajan käsikirja