Santeri Korpinen

Osakemarkkinoiden laskut testaavat sijoittajan strategian ja itsekurin

Elokuun 5. päivä 2024 osakemarkkinoilla koettiin kova laskupäivä, joka sai sijoittajat varpailleen. Sijoitusmediat käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja lisäsivät painetta rajuilla otsikoilla. Punaisena hohtava pörssi muistutti pitkästä aikaa sijoittajia markkinoiden arvaamattomuudesta. Markkinalaskut ovat hetkiä, jotka punnitsevat sekä omistamasi osakkeet että sinut sijoittajana.

Kun epävarmuus ja pelkotilat realisoituvat rajuksi kurssilaskuksi, sijoittajan strategia ja itsekuri on puntarissa. Miten osakehintojen laskuun tulisi suhtautua, ja miten kurssilaskuihin voi valmistautua?

Miten laskumarkkinaan tulisi suhtautua?

Laskumarkkinat tapahtuvat hyvin nopeasti, eikä niiden aikana usein ehdi tehdä mitään – varsinkaan järkeviä päätöksiä. Omaa mieltä rauhoitellakseen, sijoittajan on tärkeää kerrata oman sijoitusstrategiansa periaatteet. Lisäksi kannattaa syventyä yhtiökohtaisiin sijoitustutkimuksiin ja arvioida, onko omistettujen yhtiöiden liiketoiminnassa tapahtunut pysyvää heikentymistä.

Usein juuri tällaisina hetkinä osakkeiden hätäinen myyminen saattaa johtaa merkittävien tuottojen menettämiseen pitkällä aikavälillä. Toiset sijoittajat puolestaan ryntäävät ostamaan liiaksi halventuneita osakkeita. Tämäkään ei välttämättä ole rationaalinen päätös, jos ei ole etukäteen tutkinut ja päättänyt, mihin aikoo sijoittaa.

Markkinoiden nopeat korjausliikkeet, eivät aina heijasta yhtiön pitkän aikavälin näkymiä tai sen todellista arvoa.

Harvan yhtiön osakehinta säästyy laskulta kun markkinoiden momentum kääntyy vahvasti negatiiviseksi, ja myös laatuyhtiöitä päätyy alelaariin sijoittajien pelkojen saattelemana.

Kurssilaskusta huolimatta yhdysvaltalaisten yhtiöiden tuloskausi on ollut vahva

Elokuun synkästä pörssipäivästä huolimatta S&P 500 -yhtiöiden Q2/2024 tuloskausi on ollut vahva.

91 prosenttia S&P 500 -indeksin yhtiöistä on jo raportoinut tuloksensa (18.9.2024). Näistä 78 prosenttia ylitti odotukset tuloksessa (EPS) ja myös liikevaihdot kasvoivat. Jopa 59 prosenttia yhtiöistä raportoi positiivisen liikevaihtoyllätyksen.

Itseasiassa tuloskasvu on ollut ennätyksellinen korkeaa, ollen keskimäärin 10,8 prosenttia viimeisen 12 kuukauden aikana (blended earnings growth, year-over-year), mikä on korkein kasvuvauhti sitten Q4/2021 (Lähde: Factset, Earnings Insight).

Yhtiöiden tulosten näkökulmasta maailman suurimmalla taloudella menee erittäin vahvasti.

Vahvasta tuloskaudesta huolimatta markkinoilla vallitsee ahneuden tunnelma – mikään ei riitä.

Sijoittajien ylikorkeat odotukset tuloksista ja epävarmuus niiden jatkumisesta näkyvät nopeina osakehintojen muutoksina. On totta, että S&P 500 -arvostustasot ovat historiallisesti korkealla tasolla. Toisaalta, harva olisi odottanut esimerkiksi vuonna 2022, että yhtiöiden tulokset olisivat vuonna 2024 näin vahvoja ja S&P 500 -indeksi tekisi uusia ennätyksiä.

Mikään yhtiö tai indeksi ei kasva taivaaseen asti, mutta vahvat ja laadukkaat yritykset yllättävät monesti kyvyllään tehdä entistäkin parempia tuloksia.

Mihin tulokset ja indeksit sitten johtavat? Se on edelleen hämärän peitossa. Sifterin sijoitusstrategiassa emme lähde arvailemaan markkinoiden tulevia liikkeitä. Keskitymme analysoimaan omistamiemme yritysten pitkän aikavälin kilpailuetuja ja yritämme olla maksamatta yhtiöistämme liian korkeaa arvostusta.

Voiko laskumarkkinaan valmistautua?

Sijoittajan tulisi jo nousumarkkinan aikana tarkastella kriittisesti salkkuaan varmistaakseen, ettei hän omista yhtiöitä, joiden osakehintaan on ladattu liikaa odotuksia. Nousuveden aikana sijoittaminen tuntuu helpolta, koska lähes kaikki osakkeet nousevat. Vasta laskuveden aikana nähdään kuka ui nakuna. Tämä ikivanha sijoitusviisaus kertoo siitä, että yhtiön fundamenttien pitää olla kunnossa, eikä sen arvostus saa olla liian korkea.

Yliarvostetut kasvuraketit, joiden hinta ylittää pitkällä aikavälillä niiden todellisen rahantekokyvyn, ovat alttiita merkittäville kurssilaskuille markkinoiden heikentyessä.

Kasvurakketien osakekurssit voivat romahtaa, eivätkä ne välttämättä koskaan palaa entiselle tasolleen, koska odotusten varaan rakennettu arvostus voi osoittautua kestämättömäksi. Esimerkiksi yhdysvaltaltalainen Cisco systems ei ole vielä 24 vuoden jälkeenkään palannut samaan hintaan, mitä sen osakkeesta maksettiin dot.com-boomin aikana vuonna 2000. Näin voi käydä myös jollekin AI-osakkeista.

Kasvurakettien sijaan, Sifter-rahasto on sijoittaja pienessä joukossa erittäin laadukkaita liiketoimintoja. Laatuyhtiöillä on monesti kestävä liiketoimintamalli, vakaat ja ennustettavat kassavirrat ja pitkän aikavälin kilpailuetuja, jotka mahdollistavat kasvavan tuloksenteon.

Myös laatuyhtiöiden arvostukset voivat kasvaa liian korkeiksi. Jokaiselle Sifter-rahaston omistukselle on laskettu markkinakonsensusta konservatiivisemmat tulostuottoennusteet viiden vuoden päähän. Käytämme tätä tulostuottoennustetta apuna, kun tarkkailemme yhtiöidemme pitkän aikavälin näkymiä.

Joskus kohtaamme tilanteita, joissa laatuyhtiön arvostus kohoaa kasvavien odotuksien vuoksi liian korkealle. Näin kävi mielestämme Japanilaiselle Disco Corporationille viime vuosien aikana. Tunnistimme kasvaneen riskin ja aloitimme yhtiön osakkeiden vähentämisen vuoden 2024 alussa.

Sifter-rahaston lisäarvo sijoittajalle kiteytyy kahteen avaintekijään: Johdonmukaisuuteen ja itsekuriin

Sijoittaminen on paljon muutakin kuin vain osakkeiden älykästä ostamista ja myymistä. Se on kokopäiväistä työtä, joka vaatii jatkuvaa yritysten analysointia ja tarkkaa seurantaa sekä selkeän strategian. Tämä työ on paitsi aikaa vievää, myös psykologisesti vaativaa.

Sijoittajan on kyettävä pitämään tunteet kurissa ja olemaan reagoimatta meluun epävarmuuden keskellä, sillä markkinoiden ennustamattomuus on jatkuvaa. Katse kiinni yhtiöissä ja korvat kiinni markkinamelulta.

Sifter-rahastolla on kahdeksan hengen tiimi, jonka tehtävä on tehdä sijoituspäätökset yhdessä. Kun pitkäntähtäimen sijoitusstrategia on yhteisesti hyväksytty, on helpompi pysyä johdonmukaisena ja säilyttää ryhmäkuri. Näin vältämme ainakin hermoilun aiheuttamat suurimmat virheet ja se on kaikkien Sifter-sijoittajien etu.

Santeri Korpinen
CEO

Vastuuvapauslauseke: Tällä sivulla annettu tieto on tarkoitettu ainoastaan informatiiviseksi ja sitä ei tule tulkita sijoitusneuvona tai suosituksena ostaa tai myydä osakkeita. Se heijastaa ainoastaan näkemyksiämme yhtiöistä, joihin olemme sijoittaneet tai joiden osakkeista olemme luopuneet. Huomioithan, että rahaston historiallinen tuotto ei ole tae tulevista tuotoista. Tutustu rahaston avaintietoesitteisiin ennen sijoituspäätöstä.

Pitkän tähtäimen laatusijoittaminen – Lataa opas
Pitkän tähtäimen laatusijoittaminen - Lataa opas
Tilaa sifterin uutiskirje

Ajatuksia laatusijoittamisesta

Uutiskirjeissä kerromme avoimesti, miten sijoitamme laatuyhtiöihin globaalisti. Liity Sifter-uutiskirjeen tilaajaksi ja saat: