Kvartaaliraportti Q1/2022

Sifter-rahaston kvartaaliraportti Q1/2022 [Video]

Vuoden ensimmäinen kvartaali päätyi Sifter-rahaston osalta 6,4 % laskuun mikä on ihan kelpo tulos hyvin vaiherikkaiden kuukausien jälkeen.

Vuosi alkoi laskun merkeissä, kun kasvuyhtiöiden osakehinnat korjasivat kovan nousuvuoden jälkeen. Helmikuussa osakemarkkinoiden lasku hieman tasaantui ja maaliskuussa rahasto nousi 3,9 %. Maaliskuun alussa syttynyt Ukrainan sota ei juurikaan vaikuttanut globaaleihin osakemarkkinoihin, toisin kuin Suomen ja Euroopan pörsseihin.

Teimme helmikuun lopussa Sifter-rahaston salkkuun syväanalyysin ja arvoimme Ukrainan sodan vaikutuksia salkun yhtiöihin Tulimme siihen tulokseen, että yhtiömme liiketoiminnat eivät ole suorassa vaarassa. Vain muutamat teolliset yrityksemme, joilla on toimintoja Euroopassa altistuvat kriisin seurauksille.

Muutokset Sifter-rahaston salkussa Q1/2022 aikana

Tutkimme yli kaksi kuukautta Universal Music Grouppia ja tulimme lopputulokseen, että yhtiö täyttää Sifterin laatukriteerit.

  • Hollantilainen UMG on maailman suurin levy-yhtiö.
  • Pidämme yhtiön ansaintamallista, jossa yli puolet liikevaihdosta syntyy siitä, kun ihmiset kuuntelevat UMG:n tuottamaa musiikkia erilaisten suoratoistopalveluiden kuten Spotifyn kautta.
  • Arvioimme, että UMG:n pitkän aikavälin näkymä on lupaava. UMG ansaitsee tuottamastaan musiikista rojalteja kauas tulevaisuuteen, jopa useiden vuosikymmenien ajan.
  • Suurin osa rojalteista, eli kassavirroista tulee kauan sitten julkaistuista kappaleista, mikä parantaa liiketoiminnan ennustettavuutta.
  • Uskomme, että musiikin suoratoisto yleistyy edelleen, erityisesti vanhemmissa ikäluokissa ja UMG saa tästä kasvavasta loppukysynnästä merkittävän siivun itselleen.

UMG oston rahoitimme myymällä kokonaan pois S&P Global -yhtiön, sekä vähentämällä hieman Cotscon, Old Dominionin, Atlas Copcon ja ADP painoja. Syy näiden yhtiöiden painojen keventämiselle oli kyseisten osakkeiden hintojen ripeä nousu suhteessa yhtiöiden tulevaan tuloksentekoon. Tällä tavoin pyrimme pitämään koko salkun hinta-laatusuhteen kunnossa ja mahdollistamaan hyvän tuoton myös jatkossa.

Globaalisti hajautettu salkku tarjoaa suojaa

Saimme varsin selvän muistutuksen osakehajauttamisen tärkeydestä maaliskuun aikana alkaneen Ukrainan sodan myötä. Sifter-rahaston salkun yhtiöt ovat jakautuneet yhdeksään eri maahan ja 20 alatoimialaan.

  • Yhdysvaltojen osuus on tällä hetkellä noin 50 % ja kun siihen lisätään kaksi sijoitusta Kanadasta, niin Pohjois-Amerikan osuus on lähes 60 %.
  • Euroopassa olemme sijoittaneet viiteen yhtiöön, joiden paino salkussa on hieman yli 20 %.
  • Aasiassa ja Japanissa olemme hieman alle 20 % painolla.
  • Suurimpana yksittäisenä toimialana on lääketeollisuus noin 12 % painoarvolla (esim. Novo Nordisk).
  • Toiseksi suurinta sijaa pitävät puolijohdeyhtiöt 10 % painolla (esim. Taiwan Semiconductors).
  • Kolmanneksi suurin sektori on puolijohteiden arvoketjussa toimivat laitevalmistajat kuten Disco Corporation (yhteensä 7,5 %) painolla.

Salkun sijoitusstrategian yhtenä tavoitteena onkin löytää oman toimialansa tai niche-markkinansa paras yhtiö. Siksi vältämme liiallista keskittymistä yhden toimialan yrityksiin tai suoriin kilpailijoihin.

Vastuuvapauslauseke: Tällä sivulla annettu tieto on tarkoitettu ainoastaan informatiiviseksi ja sitä ei tule tulkita sijoitusneuvona tai suosituksena ostaa tai myydä osakkeita. Se heijastaa ainoastaan näkemyksiämme yhtiöistä, joihin olemme sijoittaneet tai joiden osakkeista olemme luopuneet. Huomioithan, että rahaston historiallinen tuotto ei ole tae tulevista tuotoista. Tutustu rahaston avaintietoesitteisiin ennen sijoituspäätöstä.

Pitkän tähtäimen laatusijoittaminen – Lataa opas
Pitkän tähtäimen laatusijoittaminen - Lataa opas
Tilaa sifterin uutiskirje

Ajatuksia laatusijoittamisesta

Uutiskirjeissä kerromme avoimesti, miten sijoitamme laatuyhtiöihin globaalisti. Liity Sifter-uutiskirjeen tilaajaksi ja saat: